Laihdutus

UUSI KOKONAISVALTAINEN PAINONHALLINTAMENETELMÄ

MIELI   -   KEHO   -   RAVINTO

EI pussikeittoja, erikoisruokavaliota, laihdutuspillereitä, hikistä jumppaa, kaloreiden laskentaa...

 

Menetelmä syntyi kolmen oman alansa ammattilaisen yhteistyön tuloksena.
 
Ulla-Kaisa Mäntymaa, agronomi, painonhallinnan ohjaaja, ravitsemuksen asiantuntija.
Suorittanut Helsingin Yliopistossa ylemmän korkeakoulu-tutkinnon, tutkintoaineina  mm. mikrobiologia ja maitotaloustiede. Ravitsemustieteen opinnot Helsingin Avoimessa  Yliopistossa. Lisäksi käynyt Diabetesliiton painonhallinnan ohjaajan kurssin 2003. Hän on myös Suomen Lihavuustutkijat ry:n jäsen.
 
Aki Raitalayhteiskuntatieteiden maisteri, PKL  akupunktuurihoitaja.
Itsenäiseen hoitotyöhön valmistavan PKL-koulutuksen (Perinteinen kiinalainen lääketiede) saanut 2006-2008, koulutusyhtiö Interpraxissa Lahdessa, josta valmistui 2008 Akupunktuurihoitajaksi. Nanoteknologiaan perustuvat laastarien  (Lifewave LCC, USA) käyttökokemus 2005 alkaen.
 
Kari Tuomaala, hypnologi, hypnoterapeutti, NLP-master.
Toiminut hypnoosin parissa 1983 alkaen. Tehnyt hypnologina tutkimustyötä hypnoosi-ilmiön muodostumiseen vaikuttavista asioista, tekijänsä, vastaanottajansa sekä ympäristöolosuhteiden kannalta 1989 alkaen. NLP-masteriksi valmistunut Tampereen Yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa 1998. Yksityisvastaanottojen lisäksi, suunnittelee ja kehittää hypnoosi-tekniikoita sekä erilaisia sovellutuksia hypnoosille. Toimii myös urheilun parissa psyykkisen valmennuksen asiantuntijana valmentaja,  joukkue- sekä yksilötasoilla.
 
”Tutustuimme toisiimme ja toistemme työmenetelmiin Integroituneen lääketieteen hoitopalvelukeskus Sinfoniassa 2009, jossa kaikki työskentelemme.
 
Kukin meistä on tarjonnut apuaan paino-ongelmaisille omilla menetelmillään. Totesimme, että yhdistelemällä voimavaramme ja ammattiosaamisemme, saamme tarjottua aiempaa tuloksellisemman, pysyvämmän ja terveyttä paremmin edistävän lopputuloksen paino-ongelmaisille”.
 
Perinteisesti laihdutusmenetelmät ovat perustuneet vain rajoitettuun ruokavalioon, kaloreiden laskemiseen ja liikunnan lisäämiseen tähtääviin toimenpiteisiin.
Ääritapauksissa leikkaushoitoihin tai keinotekoisten aineenvaihduntaa kiihdyttävien kemikaalien käyttöön.
 
Suuri osa painon pudotusmenetelmistä on nimetty ”dieeteiksi”,  joilla ei ole tarkoituskaan saada pysyviä muutoksia aikaiseksi, koska lyhytkestoisuutensa ja sisältönsä puolesta ne eivät sovellu pysyvästi omaksuttaviksi elämäntavoiksi. (Tätä dieettimainoksissa ei tietysti koskaan kuitenkaan haluta kuluttajalle kertoa).
 
Ruokavalio  on tietysti hyvin tärkeä osa painonhallintaa mutta mielestämme se edustaa todellisessa painonhallinnassa korkeintaan yhtä kolmasosaa koko asiasta. Ihmiset ovat tänä päivänä hyvin valistuneita ja suuri osa tietää mitä terveellinen syöminen keskimäärin pitää sisällään. Aiheesta saadaan lukea artikkeleita lähes kaikista medioista ja erilaisia keittokirjoja terveelliseen syömiseen on jokaiselle tarjolla.
 
”Kyllähän minä tiedän, miten pitäisi syödä ja mitä ei pitäisi syödä, mutta kun olen tottunut syömään suruun, iloon, ajankuluksi tai palkitakseni itseäni. Helppohan se on sanoa, että syö näin mutta käytäntö on eri!”
 
Menetelmässämme Ulla-Kaisa tarkastaa aluksi asiakkaan kanssa hänen vallalla olevat ruokailutottumukset ruuan osalta ja määrittelee asiakkaan kanssa yhdessä, asiakkaan elämänolosuhteet huomioiden, ihanteellisen tavan rytmittää syömistään.
 
Mieli   ja mielitekojen kanssa toimeen tuleminen perinteisissä laihdutusoppaissa unohdetaan tai ohitetaan. Korkeintaan vaaditaan vain käyttämään lujaa itsekuria hyväkseen, jonka useimmat puolestaan tunnustavat itseltään puuttuvan.  Syömiseen liittyy siis erityisen paljon tunnepitoisia kytköksiä, jotka eivät tunnu tottelevan järkeämme ja omaa tahtoamme. Ne ovat aikojen myötä juurtuneet alitajuntaamme piintyneiksi tavoiksi, joita tuntuu vaivalloiselta ohittaa.
 
Menetelmässämme Kari kartoittaa mm. lihottavat mieliteot, aineenvaihdunnan toimivuuden, mielialasyömiseen laukaisevat tekijät, jonka jälkeen hypnoosin keinoin tuonne alitajuntaan piintyneet vääristyneet syömistavat ja mieliteot voidaan kumota ja uudelleen määritellä. Uudet muutokset ja korjatut syömistottumukset alkavat toteutua ilman voimakkaita ja raskaaksi koettuja itsekuria vaativia ponnisteluita.
Mieltä motivoidaan ja ehkä aiemmin vastenmieliseksi kokemansa liikuntakin alkaa tuntua innostavalta.
 
Keho  ja sen elintoiminnot ylipainoisilla ovat n. 99% todennäköisyydellä epätasapainossa. Taustalla useinmiten pitkään jatkunut vääränlainen ja epäterveellinen ruokavalio, väärät liikuntatottumukset ja/tai perimä.
Tästä seurauksena oleva jatkuva väsymys, verensokerien heittelyiden muodossa ja ehkä masennus. Em. tilanteessa on yleensä vaikeaa ajatella esim. liikuntaa tai ruokavaliomuutosta.
Liikkuminen siinä kunnossa saattaisi olla jopa terveysriski. Ylipaino on signaali kehon epätasapainosta. Akupunktiohoidolla pyritään palauttamaan kehon tasapaino, joten ylipainoon johtaneet syyt saadaan kartoitettua ja niitä voidaan hoitaa samalla painonhallinnan kanssa. Esim. Maksan, pernan ja suoliston (ruoansulatuksen ja aineenvaihdunnan häiriöt)  toimintojen epätasapainon lisäksi voidaan hoitaa myös psyykettä.
 
Menetelmässämme Aki kartoittaa asiakkaan olotilaa ja määrittelee siltä pohjalta asiakkaan elintoimintojen epätasapainoa perinteisen kiinalaisen lääketieteen avulla.  Tasapainotilojen saavuttamiseksi hän käyttää tarvittaessa yrtti-, neula-  ja moksahoitoa sekä uusimpana uutuutena nanoteknologiaa, joka on valjastettu käytännölliseen laastarimuotoon.
Nanolaastarit ovat turvallisia käyttää, koska niistä ei liukene mitään ainetta kehoon. Laastarit aktivoituvat kehon infrapunakentässä ja ne aktivoivat solut polttamaan tehokkaammin kehon omia rasvoja. Nanolaastareita käytetään akupunktion ohella ja ne ovat neulapelkoisille hyvä hoitovaihtoehto.

Lue asiakkaana olleen Soilan kokemuksia           Varaa aika tästä!

 

Sivuston toteutus: Vaiste Productions             Kirjaudu sisään >>